Virtain kirkko

Rantatie 9, 34800 Virrat

Virtain kirkoon mahtuu 690 kuulijaa, ja usein jää tilaa myös pitkämatkaisille.

Virtain nykyinen kirkko on rakennettu vuosina 1772 - 1774 tunnetun kirkonrakentajan Antti Hakolan johdolla vuonna 1651 rakennetun ensimmäisen kirkon paikalle.

Nykyisen kirkon ulkonäkö on aikojen kuluessa vaihdellut. Vuosina 1883-84 tehtiin kirkon toistaiseksi suurimmat muutostyöt lääninarkkitehti Theodor Granstedtin suunnitelmien mukaan, pääurakoitsijana Kustaa Kuorikoski. Tällöin rakennettiin myös urkulehteri. Vuosien 1967 - 1968 korjauksissa Seppo Rihlama pyrki saamaan kirkon yleisasultaan vastaamaan Kuorikosken suunnitelmia. Uusin peruskorjaus tehtiin v. 1993 - 1994 Esko Räntilän johdolla. Kirkossa on Kangasalan urkutehtaan valmistamat mekaaniset urut vuodelta 1980. Niissä on kolme sormiota ja 30 äänikertaa. Kirkon kolmesta kellosta vanhin on vuodelta 1657.

Alttaritaulun on maalannut Aleksandra Såltin v. 1897 ja sen aiheena on Vapahtajan ilmestyminen pääsiäisaamuna Maria Magdaleenalle. Ilmari Launis on suunnitellut alttaritaulun kehyksen sekä kastepöydän v. 1925. Kirkon kynttiläkruunuista vanhin on keskimmäinen, jonka on tehnyt Leander Helander v. 1857.

Virrat kuului alunperin Ruoveden seurakuntaan, josta se erotettiin omaksi kappeliseurakunnaksi v. 1651. Itsenäinen kirkkoherrakunta siitä tuli v. 1859.

Pääoven edessä olevassa venevajassa on vanha kirkkovene. Itäisen portin luona on virtolaisen Voipa Sulkavan pronssiveistos "Vaivaispoika".

 

Virtain kirkon tarkempi historiikki

Tietoa kirkon uruista

Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

su 18.5. klo 10.00

Rantatie 9, 34800 Virrat

Sanajumalanpalvelus

Kaatuneitten muistopäivän sanajumalanpalvelus Virtain kirkossa
su 25.5. klo 10.00

Rantatie 9, 34800 Virrat

Messu

Messu Virtain kirkossa
su 1.6. klo 10.00

Rantatie 9, 34800 Virrat

Messu

Messu Virtain kirkossa
su 15.6. klo 10.00

Rantatie 9, 34800 Virrat

Konfirmaatiomessu

Konfirmaatiomessu Virtain kirkossa
la 21.6. klo 10.00

Rantatie 9, 34800 Virrat

Messu

Juhannuspäivän messu Virtain kirkossa
su 29.6. klo 10.00

Rantatie 9, 34800 Virrat

Messu

Messu Virtain kirkossa
su 6.7. klo 10.00

Rantatie 9, 34800 Virrat

Konfirmaatiomessu

Konfirmaatiomessu Virtain kirkossa
su 13.7. klo 10.00

Rantatie 9, 34800 Virrat

Messu

KesäVirratSoi-juhlamessu Virtain kirkossa