Uutislistaukseen

Mirja Ilkan maalaus

Hiljaisen viikon rukouspolku kutsuu yksinäisyydessäkin yhteyteen

5.4.2020 13.39 Mirja Ilkan maalaus "perjantai"

Elämme paastonaikaa. Ajatus yhteydestä, rukouksesta ja jakamisesta ovat jopa tavallistakin tärkeämpiä ollessamme eristyksessä ja odottaessamme pääsiäistä. Tämän kevään pääsiäinen ei voi seurakunnassakaan toteutua tututtuun tapaan joukolla iloiten. Kauneuden ja yhdessäolon kokemisen ja jakamisen sijaan on tarve olla etäällä kaikista.

Tässä tilanteessa syntyi ajatus hiljaisen viikon rukouspolusta, jolla jokainen voi kulkea luvan kanssa etäällä toisista. Diakoni Sirpa Ahola on rakentanut puolisonsa Jussi Aholan kanssa kotinsa lähimaastoon 1,5 km:n mittaisen pojun, jonka varrella on siskonsa Mirja Ilkan hiljentymiseen ja rukoukseen kutsuvia maalauksia. Myös mm. Timo Wenell ja Heli Niemi ovat olleet mukana ideoimassa ja mahdollistamassa toteutusta yhdessä Virtain seurakunnan kanssa. Toteuttajajoukko toivookin, että mahdollisimman moni vetäisi saappaat jalkaansa ja suuntaisi polulle vain tarpomaan piinapolkua tai kyselemään, mitä maalaukset ja luonto puhuvat, minkä äärellä itse haluat hiljentyä tänä hämmentävänä aikana tai minkä puolesta rukoilla. Mäkisen ja rosoisen polun varrelta löytyy myös nuotiopaikka ja polttopuita. Polku aukeaa palmusunnuntaina. Tuolloin kaikille virpomavitsan tuoville virpojille on luvassa polun varrella yllätys.

Rukouspolku on auki pääsiäismaanantaihin asti Vaskivedellä, Savilahdentie 140, osana Virtain seurakunnan pääsiäisen viettoa. Pitkänäperjantaina klo 15 lähetetään polun huipulta kuolinhetken hartaus, ellei sää estä.