Uutislistaukseen

Sana sunnuntaiksi - Paastonaika

2.3.2020 07.47

Paastonaika

 

Yksi kirkkovuoden keskeisistä ajanjaksoista, paastonaika, alkoi eilen tuhkakeskiviikkona. Pääsiäis-päivä on huhtikuun 12. päivä. Seitsemän viikon mittainen matka kärsimyksestä iloon, on nyt läsnä kaikkien kristillisten kirkkojen elämässä.

Tällainen hengellinen matka on nykyihmiselle varmasti pitkä ja kärsivällisyyttä vaativa. Miksi ryhtyä moiseen? Vastaus voisi olla, että kristillinen usko on ehtymätön aarreaitta. Kyseessä on valtava määrä hengellistä perinnettä, joka vain odottaa löytäjäänsä. Vanhan kirkon erakkomunkilla tai keskiajan mystikolla voisi olla meille paljonkin sanottavaa.

Miksi pitäisi paastota? Siihen ei ole suoraa vastausta, eikä pappikaan ryhdy siinä neuvomaan. Joka tapauksessa paasto on ajankohtainen, kun ajattelee ihmiskunnan tulevaisuutta. Ihmiskunta elää koko ajan yli maapallon voimavarojen. Karu totuus on, että tuhlaamme seuraavien sukupolvien elinmah-dollisuuksia. Joku luottaa, että insinöörit pelastavat teknologian kehittymisen myötä maapallon. Tek-niikka itsessään ei kuitenkaan ole ratkaisu, vaan jokaisen valinnat hyvän ja pahan välillä.

Paastonaika rakentuu itse kunkin sydämessä. Jeesuksen neuvo on: ”Kun sinä paastoat, voitele hiuk-sesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut” (Matt. 6:17-18).

Uskon salaisuuksien kohdalla ei voi ajatella tulevansa valmiiksi: oikein uskovaksi, oikein tietäväksi. Nöyryys merkitsee, ettei edes tiedä, onko Jumala lähempänä kuin aikaisemmin. Jumalan todellisuus on aina suurempi kuin inhimilliset kykymme ymmärtää kristillistä uskoa. Kirjeessä heprealaisille meitä rohkaistaan: ”Meidän ylipappimmehan, Jeesus, Jumalan Poika, jos kukaan kykenee ymmärtä-mään vajavuuksiamme” (Hepr. 4:15).

Matka kohti pitkäperjantaita ja pääsiäispäivää on henkilökohtaisin mahdollinen. Mitä minulle mer-kitsee, että Golgatan ristillä on sovitettu kaikki maailman synnit? Mitä minulle merkitsee, että Kristus on ylösnoussut? Näiden kysymysten äärellä alkaa seurakunnan yhteinen rukous kohti pääsiäisjuhlaa. Et ole yksin, sinua muistetaan.

 

Jukka-pappi