Virtain kirkon vaiheita

Laatinut arkkitehti Esko Räntilä

1. ALKUVAIHEITA

Virtain kirkon kellotapulissa riippuu kolme kelloa, joista kaksi on vanhempia kuin itse kirkko. Pie-nin on valettu vuonna 1657 ja keskimmäinen v.1750. Tämä antaa aiheen ajatella, että kirkonmäellä, tällä entisellä Sepposen naurismaalla, on jo aiemmin seisonut pyhäkkö.

Näin asianlaita onkin. Ensimmäinen kirkko (ennen sitäkin on saattanut olla jonkinlainen rukous-huone) on rakennettu samoihin aikoihin, kun Virrat Ähtärin kanssa muodostettiin 1651 omak-si kappeliseurakunnakseen Ruoveden emäseurakunnan alaisuuteen. Ilmeisesti kappeliksi julistami-sen edellytyksenä on ollut, että seurakunnalla on jo ollut oma kirkko. Tämä kirkko oli rakennettu puusta ja varsin samannäköinen kuin nykyinenkin, ainoastaan pienempi ja vailla poikkisakaroita. Kirkkoa laajennettiin sittemmin 1690-luvulla seurakunnan kasvaessa.

Sen verran tiedetään, että kirkko ei ollut rakenteeltaan yhtä tiivis kuin nykyinen, koska kerran kävi niin, että koirat pääsivät kaivautumaan kirkon eteisen lattian alle ja söivät siellä olleen ruumiin. Koiria oli seitsemän, joista kaksi kappalaisen, Erik Frosteruksen. Hän oli virassaan seurakunnan ensimmäinen (v. 1651-59) pappi.

Alueen väestö oli tuolloin voimakkaassa kasvussa. Esimerkiksi 1700-luvun jälkipuoliskolla, kun Suomen väkiluku kaksinkertaistui, Virtain asukasluku jopa kolminkertaistui. Niinpä virtolaiset ryh-tyivät uuden kirkon rakentamishankkeeseen. Kun vuonna 1772 kuninkaanvallan Ruotsiin palautta-nut Kustaa III jo samana vuonna antoi tukensa hankkeelle, kohosi Virroille suurempi ja komeampi temppeli kuin oli emäseurakunnassa. Seurakunnan väkiluku oli tuolloin tuhatkunta.

Mainittakoon, että karhunkaataja Martti Kitunen oli 1772 25-vuotias ja sinä vuonna hänelle ja hä-nen vaimolleen Kreetalle syntyi heidän ainoa poikansa Antti. Antti oli myös kirkon rakennusmesta-rin ja suunnittelijan nimi, vieläpä Antti Antinpoika. Se mies oli nimittäin Antti Hakola Härmästä - eikä ollutkaan mikään turha mies. Sitä osoittaa jo se, että kun Suomessa on toteutettu kolme 24-kulmaista ristikirkkoa, niistä ensimmäisen teki Kuortaneelle juuri Antti Hakola.

Kirkko valmistui vuonna 1774, tapuli mahdollisesti pari vuotta myöhemmin. V. 1777 kirkon hirsi-pinnat maalattiin ulkopuolelta punamullalla.

2.KUVAKIRKON AIKA

Pohjanlahden molemmin puolin laajalla alueella kiertänyt taiteilija Thomas Kiempe koristeli v. 1796-97 kirkkosalin runsain kuva-aihein. Kirkko oli kauttaaltaan laudoitettu sisäpuolelta ja maalattu vaalealla liimamaalilla. Tuolle pohjalle taiteilija suurpiirteisin vedoin maalasi suurikokoisia ilmes-tyskirjan aiheita lohikäärmeineen ja paholaisineen.

Erityisen vaikuttava oli alttariseinä. Sen keskiosa koostui kolmesta maalauksesta. Alinna oli Ehtool-linen, keskimmäinen maalaus muodosti pääaiheen, ristiinnaulitsemisen ja ylin esitti ylösnousemus-ta. Ristiinnaulitun kuvan molemmin puolin oli puusta veistetyt kullatut enkelinkuvat sekä kuvat Pietarista ja Juudaksesta. Kaikkein ylinnä oli kullattu aurinko säteineen. Teoksen kokonaisleveys oli 3,6 ja korkeus 5,9 metriä.

1824 rakennettiin hautausmaan porteille paanukattoiset, puiset asehuoneet / sisäänkäyntikatokset, varmaankin hyvin samannäköiset kuin on nyt nähtävissä Keuruun vanhan kirkon edessä. Katokset purettiin v. 1873.

1843 kirkko ja tapuli vuorattiin Kauko Mantilon johdolla. Naulat tuotettiin Peräseinäjoen ruukilta. Edellisenä vuonna oli kirkon ikkunat korotettu nykyisen korkuisiksi. Edelliset olivat saman levyiset, mutta toista metriä matalammat. Viisi vuotta myöhemmin seinät siveltiin punamullalla ja nurkka-laudat, kattolistat ja ikkunanpuitteet valkoisella öljymaalilla.

Uusi sakaristo

Hakola rakensi alkuperäisen sakariston koillisnurkkaukseen, siis saarnatuolin taakse. Sen sanottiin olleen kuitenkin ahtaan ja pimeän - vieläpä ruman. Niinpä se purettiin 1859 ja siirrettiin ruumishuo-

neeksi. Uusi sakaristo rakennettiin nykyiselle paikalleen intendentinkonttorin arkkitehdin Lohrman-nin piirustusten mukaan. Entisen sakariston ovien kohdalle tehtiin ikkunat. Edellä mainittu ruumis-huone purettiin vasta 1970-luvulla seurakuntatalon rakentamisen yhteydessä.

3. SUURI TYYLINMUUTOS 1884

Vielä vuoden 1826 inventaarioluettelossa vanha alttaritaulu mainittiin erääksi Suomen kauneimmis-ta, mutta muutama vuosikymmen myöhemmin käsitykset olivat kääntyneet päinvastaisiksi. Nyt Kiempen maalauksia pidettiin alkeellisina ja pahennusta herättävinä ja ne, niinkuin muukin sisustus, revittiin pois. Vuosina 1883-84 tehtiin kirkon toistaiseksi suurimmat muutostyöt lääninarkkitehti Theodor Granstedtin suunnitelmien mukaan, pääurakoitsijana Kustaa Kuorikoski. Kivijalka uusit-tiin, samoin sisustus lattiaa ja kirkonpenkkejä myöten.

Vielä uusittiin eteläpäädyn kuisti ja korotettiin ulko-ovia; lisätyönä tehtiin puiset räystäskourut ja syöksytorvet, jotka tervattiin sisältä. Seuraavana vuonna hankittiin urut Zachariassenilta Uudesta-kaupungista.

Urkuparvi osoittautui liian pieneksi ja sen rintaa siirrettiin vähän ulospäin. Suomen ehkä tuotteliain alttaritaulumaalari, vaasalainen Alexandra S ltin, lääninsairaalan lääkärin vaimo, maalasi nykyisen alttaritaulun 1897. Vanhat taulut siirrettiin Pohjanmaan museoon Vaasaan, jossa ne vieläkin ovat.

4. ILMARI LAUNIKSEN SUUNNITTELEMA MUUTOS 1925

Parvi laajennettiin nykyiselleen ja pohjoisen päätyikkunan kohdalle tehtiin uusi sisäänkäynti. Altta-riseinää siirrettiin kirkkosaliin päin lähes viisi metriä ja alttaritaulu varustettiin nykyisellä kehys- ja pöytärakennelmalla. Uuden alttariseinän taakse rakennettiin uusi, pienempi sakaristo, kun entisestä tehtiin seurakuntasali. Alttarin viereiset ikkunat varustettiin lasimaalauksin ja sisäväritys uudistet-tiin; päävärit olivat vaaleanvihreä ja valkoinen. Parvelle rakennettiin toinenkin porras ja portaat erotettiin kirkkosalista oviseinällä.

Koska alttariseinä työntyi sisemmäs salissa, myös muutamia penkkejä poistettiin salin etuosasta. Launis suunnitteli myös uuden kastemaljan tammesta. Kirkko maalattiin vaaleankeltaiseksi 1935.

5. SEPPO RIHLAMAN SUUNNITTELEMA MUUTOS 1968

Kirkko maalattiin taas punaiseksi ja kirkkosali nykyisin värein, jotka pyrkivät noudattamaan vuoden 1884 väriskaalaa. Pääsisäänkäynti siirtyi tapulin päätyyn ja tehtiin nykyiset sisäänkäyntikatokset. Esikuvana oli ilmeisesti Keuruun vanha kirkko, joka oli on myös Hakolan suunnittelema.

Kirkon ja tapulin välinen pohjoinen sisäänkäynti poistettiin ja vastaava eteläkäynti muutettiin maa-luiskaksi huonojalkaisia ja arkkukuljetusta varten. Välisola rakennettiin muutenkin uudelleen.

Rihlama perusteli pääsisäänkäynnin muutosta alkuperäisyydellä. Ratkaisu on mielenkiintoinen ja varsin onnistunut, harmi vain, että liian hämäräksi jäänyt valaistus ei antanut sille täyttä oikeutta. Tapulinjalkaan rakennettiin WC-tilat ja museovarasto. Launiksen aikainen alttariseinä purettiin ja alttari siirrettiin nykyiselle paikalleen.

6. VIIMEISIN KORJAUS 1993

(Suunnittelutalo OY/Esko Räntilä)

Tämän korjauksen kirvesmiestyöt tehtiin kirkon omana työnä, ts. seurakunta palkkasi tekijät suo-raan. LVIS- ja maanrakennustyöt teetettiin alan yrityksillä.

Korjaustyön pääasiallisena lähtökohtana oli lattiasienen aiheuttama lattian uusimistarve. Lattiapalkit olivat parista kohtaa jo niin pehmeitä, että kirkkoherraa leikillisesti varoitettiin liikehtimästä kovin pontevasti saarnansa aikana. Kahdensadan vuoden kuluessa olivat kirkon ympäristön maanpinnat nousseet niin, että paikoitellen maa seinän vierellä vietti kirkkoa kohti eikä poispäin siitä niin kuin pitäisi. Kaatosateella vesi syöksyi voimalla sokkeliluukuista kirkon alle kastellen vuosisataiset kir-veslastut ja muottilaudoituksen jäänteet, joita remontin aikana poistettiin autokuormakaupalla.

Sieni pääsi rauhassa muhimaan, kun ilmatila pohjoissiiven lattian alla oli pahimmillaan vain kym-menen senttiä. Lisäksi suurimmat sokkeliluukut olivat vuosikausia kiinni ympäri vuoden.

Nyt uusittiin pohjoissiiven, keskiristin ja alttarin alueen lattiat kokonaan rakenteita myöten. Alustan ilmatilaa lisättiin ja maapohjaan levitettiin booraksia, joka estää sienen kasvua. Lämmöneristeeksi vaihdettiin selluvilla, joka myöskin sisältää em. ainetta. Lattian alunen varustettiin myös sähköva-laistuksella, jotta se on jatkossa helppo tarkistaa vähintään kahdesti vuodessa.

Kuvalautalöytö

Kierrätys oli tuttua jo viime vuosisadan virtolaisille, sillä he olivat käyttäneet Kiempen maalaamat seinälaudat rossipohjan täytteiden kannatinlaudoiksi. Niiden joukosta löytyi kymmenkunta "kuva-lautaa", jotka muodostavat osia Kiempen seinämaalauksista. Ne pelastettiin joutumasta kaatopaik-kakuormaan, puhdistettiin ja entisöitiin ja nyt on pohdittavana niiden näytteille asettaminen kirk-koon tai seurakuntataloon. Kuvalautojen löytyminen aiheutti kiinnostusta museo- ja yliopistoväen piirissä ja niitä koskeva tutkimustyö käynnistyi välittömästi mm. virtolaisen taidehistorian opiskeli-jan Jaana Kallion toimesta.

Venevajasta löytyneet vanhojen alttaritaulujen kehykset entisöitiin ja niihin teetettiin näköispainok-set Pohjanmaan museossa säilytettävistä tauluista. Taulut asetettiin esille seurakuntasaliin.

Ulkotyöt

Maaston pintaa kirkon läheisyydessä on muotoiltu poispäin viettäväksi ja kirkon ympärys on varus-tettu salaojituksella ja sadevesikaivoilla. Edellisessä korjauksessa rakennettu maaluiska on muutettu puurakenteiseksi, altapäin tuulettuvaksi siltarakenteeksi, jotta se ei enää lahottaisi seinän alaosia. Samalla jatkettiin puista räystäskourua kuparikappaleella, jonka pään muotoilu muistuttaa meitä paratiisissakin alati vaanivasta käärmeestä. Sakastin tuntumaan on rakennettu uusi kasteluvesiallas ja ulkovalaistusta on uusittu ja täydennetty.

Parannukset kirkkosalissa

Parvenalusen penkit ovat entisellään, mutta kaikkien muiden penkkien parantamiseksi on nähty suuri vaiva. Istuinosaa on levitetty ja selkänojaa kallistettu. Selkänojan peilirakenteessa ollut kolo on täytetty keilatulla lautalevyllä, jolloin ristiselkä saa paremman tuen. Virsikirjahyllyn reunalistoi-tus on uusittu, joten virsikirjat pysyvät paremmin sillä ja lyhytjalkaisten iloksi on penkkeihin lisätty jalkalauta. Penkkien maalauskäsittely on työn yhteydessä jouduttu melko perusteellisesti uusimaan ja koska parvenalusen rajakohdalla eroa vanhoihin ei juuri huomaa, on tulos erittäin onnistunut.

Vielä on sokeiden käyttöön tehty kääntöpöytä ja hylly-yhdistelmä virsikirjojen säilytystä ja käyttöä varten. Penkkivälejä on väljennetty ja niiden lukumäärää vähennetty. Keskiristillä aiemmin ollut irrallinen esite- ja kynttiläpöytä on korvattu kapealla ja kiinteällä hyllyllä ja lähetyskynttelikölle on osoitettu uusi paikka, joten poistumistiet ovat aiempaa väljemmät. Alttarikaidetta on siirretty hiukan lähemmäs alttaria ja sen polvistumiskaiteen verhous ja ootraus on uusittu. Alttarikoroke on tällöin hiukan laajentunut, jotta saadaan lisätilaa erilaisia esityksiä varten. Pyörätuoliluiskaa on loivennettu ja yleensäkin kynnyksiä vähennetty mahdollisuuksien mukaan. Saarnatuolia on siirretty vajaa metri taaksepäin eli likimain alkuperäiselle paikalleen, jotta pohjoissakarasta avautuisi parempi näkymä alttarille. Saarnatuolikulmaukseen palautettiin siinä alunperin ollut kolmihaarainen, moneen kertaan paikkailtu seinäkynttelikkö, joka lienee peräisin jo 1700-luvulta.

Alttari pesi kasvonsa

S ltinin alttaritaulun kehyksen rapistunut kultapronssaus uusittiin ja itse taulu puhdistettiin ensim-mäistä kertaa ja sen ilme on kirkastunut selvästi. Alttarirakennelman valkoiset osat ovat saaneet hieman himmeämmän sävyn, jotta ne istuisivat aiempaa pehmeämmin muuhun kirkkosaliin. Rihla-man suunnitteleman kirjatelineen tilalle on palautettu vanhempi, joka on mahdollisesti sama, jonka neiti Maria Ullner lahjoitti 1845. Myös virsinumerotaulut tehtiin aiemman esikuvan mukaisesti uu-det, numeroihin lisättiin pilkut ja väliviivat.

Vihkiryijykin löysi paikkansa kuoriosan seinältä. Viime vuosisadan puolivälissä huonokuntoisena alas laskettu kirkkolaiva entisöitiin ja asetettiin jälleen kirkkosaliin. Senkin on arveltu olevan kirk-komaalari Kiempen tekoa.

Kirkkosalin väritys on säilytetty Rihlaman antamassa asussa lukuun ottamatta lattiaa, joka on nyt lähempänä vuoden 1884 punaruskeaa sävyä.

Kaikki uudet yksityiskohdat, lämmityspattereita ja pistorasioita ja kaiuttimia myöten on pyritty saamaan huomaamattomiksi värittämällä ne ympäröivien seinäpintojen sävyyn.

Keskipalkin päälle sijoitetun pääkaiutinkotelon muotoilu oli ehkä visaisin suunnittelupähkinä koko remontissa, mutta syntyipä sekin lopulta...

Sakaristo ja tapuli

Sakaristo otettiin alkuperäiseen käyttöönsä ja sen sisustusta uusittiin teettämällä ja ostamalla uudet, rakennuksen henkeen sopivat kalusteet. Myös sakastin eteisen aiempi 60-lukulainen "lastulevyilme" pyrittiin mukauttamaan kokonaisuuteen.

Tapulinjalan valaistus uusittiin niin, että huonetila pääsee paremmin oikeuksiinsa ja sinne on asetet-tu esille vanhoja esineitä jalkapuusta ja häpeäpenkistä alkaen. WC-tilojen uusimisen yhteydessä sinne rakennettiin myös pyörätuoli-WC:t.

Entisestä museovarastosta tehtiin valmistautumishuone, joka sisustettiin osittain vanhoin, osittain uusvanhoin kalustein. Siellä voivat morsiamet, hääparit ja musiikki- ym. tilaisuuksien esiintyjät valmistautua ja vainajien omaiset hiljentyä ennen kirkkoon siirtymistään. Tarvittaessa huone palve-lee myös rippitilana.

Vuoden -94 kesän ja syksyn kuluessa työ päätettiin pihatöiden viimeistelyllä, ulkomaalauksella ja katon korjauksella.